• Karoliina Kaihovirta

Yksinäisyys on eriarvoistavaa, toteaa Kaverisovelluksen ystävyyslähettiläs Kasperi Laine

Vanhemmuuden myötä ei riitä, että huolehtii lapsensa fyysisestä kehittymisestä. Siitä, että on terveellistä ruokaa ja ehjiä vaatteita sekä harrastuksia. Riittävä määrä ruutuaikaa. Kehittävää tekemistä. Turvallinen koti. Että on läsnä. Varsinkin nyky-yhteiskunnassa on pakko huolehtia myös lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Siitä, että oma lapsi hyväksytään myös kodin ulkopuolella eikä jää yksin.


Lappeenrannasta lähtöisin oleva äänisuunnittelija, tuottaja sekä rap-artisti Kasperi Laine kokee olevansa laajan ystäväpiirinsä vuoksi rikas, vaikka pankkitili ei niin aina väittäisikään. “Mieluummin vanhana ja köyhänä nauran yhdessä ystäviensä kanssa kuin istun rikkauksieni päällä hulppeassa kartanossani yksin.” Laine toteaa.


Omien lasten sosiaalisen kehityksen myötä yksinäisyys kuitenkin on koskettanut Laineen arkea, ja hän on joutunut pohtimaan aihetta ihan uusin silmin. Seuraava levykin tulee käsittelemään sosiaalista julmuutta sekä kiusaamista.


Ilman sosiaalista elämää ei rakenneta yhteiskuntaa


Ihminen ei ole olemassa ilman muita ihmisiä. Oli kyse sitten monopoleista, työyhteisöistä, kokonaisista kansakunnista –ilman sosiaalista elämää ja kanssakäymistä ei rakenneta mitään. “Jos ihminen tuntee, ettei ole osa yhteisöä, voi esimerkiksi hyvä työ tuntua huonolta. Tai sitten osana yhteisöä muuttuu huonompi työ paremmaksi, kun kokemuksen voi jakaa muiden kanssa.” Laine pohtii. “Tai jos miettii vaikka loukkuun jääneitä kaivostyöläisiä. Tilanne olisi ollut yksin vielä nihkeämpi. Yhteys muihin ihmisiin auttaa selviytymään. Tragediasta voidaan yhdessä löytää komedia.”


Laineella itsellään on laaja ystäväpiiri. Sellainen ystäväpiiri, joka on pysynyt kuvioissa jo vuosia, vaikka elämä on kuljettanut usein muualle. Ystäväpiiri, joka on sallinut myös tietynlaisen itsekeskeisyyden ja siitä huolimatta säilynyt elämässä mukana. Välillä elämässä tulee tilanteita, jolloin oma perhe, työ ja oma henkilökohtainen tila menevät väkisinkin ystävyyden edelle.


Artistin työ on välillä yksinäistä


Ystäväpiiristä huolimatta Laine on kokenut välillä olleensa yksinäinen. Toisinaan artistina olo on yksinäistä kaikkine epävarmuuksineen ja kruunajaisineen. Kuten individualismia korostava yhteiskuntamallimme, myös se vanhanaikainen miehen malli, johon Lainekin tahtomattaan kasvoi, pitää sisällään yksin pärjäämisen tavoitteen. Olla vahva silloin, kun ei tuntuisi siltä. Ihan vain, koska miesten ehkä oletetaan olevan sellaisia.


Myös perheen myötä on pitänyt oppia joustamaan omasta asemastaan. Lasten synnyttyä puolison suurimman huomion veikin jälkikasvu, ja parisuhteen näkökulmasta se tuntui katkeralta yksinjäämiseltä, vaikka se luonnollista onkin. Sama pätee kavereihin. Aikuistumisen myötä kaverit ovat tavanneet kumppaninsa. Rakentaneet perheen. Ystävyys on ollut se, joka on antanut myöten. Joustanut.

“Tässä iässä on niin paljon velvoitteita ja ystävyyden ylläpitäminen on välillä ihan saatanan vaikeaa. Jotenkin siitä aina tingitään, kun elämässä on kaikkea muuta. Mieluummin pitäisi välillä tinkiä vaikka töiden määrästä tai elintasosta.”

Korona-aika on tuonut monen elämään paljon yksinäisyyttä


Etäkoulut ja - työt ovat eristäneet ihmisiä ihan uudella tavalla sosiaalisesta elämästä. Laineella korona-ajan yksinäisyys konkretisoitui, kun hän itse sairastui ja joutui olemaan perheestään, ystävistään ja koko ihmisen maailmasta eristyksissä.

“Vietin aikaa mökillä itsekseni eikä enää huvittanut edes olla yhteydessä kehenkään. Sitä ei halunnut nähdä tai kuulla, minkälaista elämä on siellä missä ihmiset.”

Laine vertaa yksinäisyyttä myös nuoruuden putkakokemuksiinsa. “Siellä yksin jääminen vasta korostuikin, kun joku ulkopuolinen taho eristää sinut täysin. Mitään yhteydenpitovälineitä ei ole käytössä. Kai se eristäminen siksi onkin niin toimiva rangaistus, mutta normaalissa arjessa ei kukaan ansaitse ulkopuolelle jättämistä.”

Toimittaja: Karoliina Kaihovirta / Kaverisovellus Kuvat: Kasperi Laine


Zekkaa avoimet kaverikutsut sovelluksesta täältä.

Laineen Kasperi keikalla Helsingissä Café Mascotissa 5.11.

115 views0 comments