• Arla Joensuu

Kaverisovellus on virallisesti julkaistu - yli 2500 käyttäjää löytänyt sovelluksen

Updated: Sep 18

Aikuisten Kaverisovellus julkaistiin virallisesti maanantaina 13.9.2021 Porvoon kauniissa Tuomiorovastilassa. Sovelluksen on ottanut käyttöön useat tuhannet suomalaiset ympäri maan ja aktiivisia kaverikutsuja on koko ajan luotuna noin 600. Myös media on antanut Kaverisovellukselle hyvin palstatilaa kuluvan viikon aikana.



Ennen kaverisovelluksen julkaisua
Ennen julkaisua. Kuva: Samir Abya

Kaverisovellus-tiimin lisäksi paikalla oli mediaa, vaikuttajia, sekä yhteistyökumppaneita


Startup- yritys Superlaiffin kehittämä Kaverisovellus on kehitetty aikuisten avuksi ystävän ja kaverin löytymiseen. Joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ja sovelluksen avulla löytää samassa elämäntilanteessa olevia kohtalotovereita erilaisen tekemisen äärelle.


Sovelluksen kehittämiseen ja kumppaniksi on kutsuttu mukaan useita yksinäisyystyön parissa toimivia järjestöjä ja tahoja. Tilaisuudessa kuultiin, miten sovellusta kehitetään käyttäjien palautteiden avulla joka viikko eteenpäin.


Paikalla oli median lisäksi yhteistyökumppaneita ja vaikuttajia, kuten satoja tuhansia tavoittava Poikien äidit -yhteisö.


Kuva: Samir Abya

Marja Ahlsved ja Virpi Eroma. Kuva: Samir Abya

Ystävyyslähettiläs Eroma antoi kappaleen Kaverisovelluksen tunnusbiisiksi


Julkistamistilaisuudessa kuultiin koskettavia omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä, kumppaneiden puheenvuoroja, sekä artisti Eroman Tuhat kilometrii -kappaleen esitys. Biisi on Kaverisovelluksen tunnusbiisi. Se kertoo ystävyydestä.



Hanna Rajalahti. Kuva: Samir Abya
Hanna Rajalin ja Minna Tuominen. Kuva: Samir Abya

Tilaisuudessa julkaistiin uusi podcast-sarja Ensitreffit studiossa


Käsikirjoittaja Aarne Helenius lähestyi Kaverisovelluksen tiimiä podcast-idealla. Julkistamistilaisuudessa kuultiin maistiainen ensimmäisestä Ensitreffit studiossa -jaksosta. Podcastin avulla pureudutaan syvällisesti yksinäisyyden syihin vieraiden kanssa jotka löytyy Kaverisovelluksen avulla. Voit kuunnella ensimmäisen jakson alla.




Yhteistyökumppanit näkevät Kaverisovelluksessa kansainvälistä potentiaalia


Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Pontus Salmi povasi puheenvuorossaan Kaverisovellukselle kansainvälistä läpimurtoa.


SPR:n yksinäisyystyön asiantuntija Varpu Salmenrinne kertoi, miten yksinäisyyden kokemusta voi helpottaa, sekä luetteli statistiikkaa yksinäisyyttä koskevan tutkimuksen taustalta. Kuulimme syitä, miksi ihminen kokee itsensä yksinäiseksi. Tulokset olivat hyvin samankaltaisia, mitä Kaverisovelluksen käyttäjät ovat kertoneet.


Muutto uudelle paikkakunnalle, ero tai köyhyys voivat estää kaverisuhteiden ylläpidon tai syntymisen.


Pontus Salmi. Kuva: Samir Abya
Pontus Salmi. Kuva: Samir Abya

Toisen ihmisen auttaminen lisää omaa hyvinvointia fyysisesti ja helpottaa yksinäisyyden tunnetta


Lääkäri Emilia Vuorisalmi kertoi henkilökohtaisiin kokemuksiin peilaten erilaisia tilanteita yksinäisyyden kokemuksesta eri elämäntilanteissa. Vuorisalmi on kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kertoi, miten yksinäisyyden tunnetta voi opetella helpottamaan, jokainen meistä.


"Miten itse voi vaikuttaa yksinäisyyden kokemiseen? Keskushermostoa saa tasapainoon auttamalla muita, puheen ja ajatuksen voimalla", Emilia kertoi.


"Oksitosiinia voi lisätä taiteen, musiikin ja silmiin katsomisen avulla. Harjoittelemalla jokapäiväistä kiitollisuutta, jotta alkaa näkemään mahdollisuuksia."

Emilia Vuorisalmi. Kuva: Samir Abya
Emilia Vuorisalmi. Kuva: Samir Abya

Lanseeraustilaisuus oli todella onnistunut, lämminhenkinen ja tulevaisuuteen kurkottava. Kaverisovelluksen avulla pystytään aidosti tuomaan konkreettista apua ja uutta toimintakulttuuria yhteisesti työtä tekemällä yksinäisyyden helpottamiseksi.


Media:


Kuva: Samir Abya

Tilaisuuden mahdollistivat Porvoon suomalainen seurakunta sekä Lasten ja nuorten keskus ry. Podcast on tuotettu Alko OY:n avustuksella. Upeat valokuvat otti Samir Abya.
Suurkiitos kaikille avusta, erityisesti Minna Tuomiselle!


285 views0 comments